Siirry sisältöön

Kumppaniesittely: HelsinkiMissio rohkaisee pohtimaan yksinäisyyden tunteita ja omia ihmissuhteita

Yksinäisyyden asiantuntija 

HelsinkiMissio edistää yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvointia yksinäisyyttä ehkäisemällä. Nimestään huolimatta järjestö toimii tätä nykyä valtakunnallisesti, sillä järjestön tukipalveluita on tarjolla kasvokkaisten kohtaamisten ohella myös puhelimen ja verkon välityksellä.  

Nuorten digitaaliset tukipolut -hanketiimi koki HelsinkiMission osuvaksi yhteistyökumppaniksi ystävyyssuhteisiin liittyvissä hyvinvointikysymyksissä ja kutsui järjestön mukaan kehittämään kanssaan nuorille suunnattua digitaalista tukipalvelua. 

Yhteistyö lähti liikkeelle kesällä 2020. HelsinkiMissio liittyi yhdentoista muun järjestökumppanin joukkoon työstämään nuorille suunnattua digitaalista palveluohjauksen alustaa. Zekki -nimeä kantava palvelu pohjautuu Diakonia ammattikorkeakoulussa kehitettyyn 3X10D- hyvinvointimittariinZekin avulla nuori arvioi ensin hyvinvointiaan kymmenellä elämän osa-alueella, saa palautetta elämäntilanteestaan ja ohjautuu tilanteeseensa sopivien tukipalveluiden luo 

Yhteistyöjärjestöt jakavat asiantuntemustaan paitsi tukipalvelun kehittämistyöhön, myös kunkin järjestön omaan erityisosaamisalueeseen liittyvällä hyvinvoinnin osa-alueella. HelsinkiMission ammattilaiset tuovat osaamistaan Ystävyysosa-alueeseen, jossa kartoitetaan vastaajan tyytyväisyyttä luotettavien ystävyyssuhteidensa määrään. Nuoren saama palaute Ystävyys-osa-alueesta ja siihen kytkeytyvät ohjaukset tukipalveluihin ovat Diakin ja HelsinkiMission asiantuntijoiden yhteisen kehittämistyön tulos.  

  

Palautteet ja palveluohjaukset ohjaavat miettimään ystävyyssuhteita 

Nuorelle laadituissa palautteissa haluttiin korostaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita olevan aika-ajoin kaikillaToisaalta nuorta rohkaistiin pohtimaan, mistä tuntemukset johtuvat. Palautteiden teksteissä nuorta muistutettiin, että luotettavissa ystävyyssuhteissa jokainen saa kokea itsensä arvokkaaksi olemalla juuri sellainen kuin on, eikä ystävyyssuhteiden paljous tai vähyys määritä kenenkään arvoa.  

Ystävyys-osa-alueella tukea kaipaavien nuorten tarpeet nähtiin moninaisinaKynnys ja motivaatio tutustua uusiin ihmisiin voi vaihdella suurestikin eri ihmisten välillä, vaikka kokisikin tarvitsevansa ystäviä ja ihmisiä ympärille. Vahvempaa tukea Ystävyys-osa-alueella tarvitsevaa nuorta haluttiin ohjata keskustelemaan aiheesta matalalla kynnyksellä

HelsinkiMission nuorille suunnatuista palveluista löytyi osuvia palveluohjauksia teemaan liittyen. Kevyempää tukea kaipaaville nuorelle tarjotaan niiden ohella lisätietoa ja mahdollisuuksia kehittää ihmissuhdetaitojaanTähän tarkoitukseen valikoitui aiheeseen sopivia artikkeleita sekä vapaaehtoistyövinkkauksia. 

 

Yhteinen kehittämistyö jatkuu 

Zekin ensimmäinen versio julkaistaan 20.1.2021HelsinkiMission kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta Ystävyys– osa-alueen palautteille ja palveluohjaukselle saatiin vahva asiantuntijapohja.  

Palvelun ensimmäisen version julkaisun jälkeen kehitystyö HelsinkiMission kanssa jatkuu. Vuoden 2021 aikana Zekin sisältämää palvelukirjoa on tarkoitus täydentää sekä palveluohjausten kohdentamista kehittää.